Häät ovat monelle yksi elämän tärkeimmistä juhlista, ja hääpäivänä kaiken on mentävä nappiin. Usein hääjuhlan kruunaa livemusiikki, joka viimeistään saa korkkarit kattoon ja kravatit otsalle. Tanssilattian tutisuttamisesta vastaa yleensä bilebändi, mutta hääbändin valinta ei kuitenkaan ole aina helppoa. Tarjontaa on paljon, hinnat vaihtelevat eikä bändeiltä välttämättä löydy kunnollisia ääninäytteitä tai ohjelmistolistausta netistä. Hmm, hankalaa? Hääbändin valintaa helpottaakseni jaan teille muutaman vinkin, jotka olen kokenut hyödylliseksi 15-vuotisen (hää)keikkaurani aikana. Sopiva esiintyjä häihin Aluksi kannattaa miettiä, minkälainen kokoonpano olisi hyvä juuri teidän juhlaanne. Haluatteko perinteisen bilebändin, joka soittaa niin sanottua bilemusiikkia ja houkuttelee häävieraat bailaamaan tanssilattialle vai onko toiveena ennemmin perinteistä tanssimusiikkia (valssi, tango, humppa) soittava yhtye. Bilebändit soittavat usein ensimmäisen setin aikana myös muutaman valssin ja muuta perinteisempää, mutta jos olet tanssilavamusiikin suurkuluttaja, voi olla järkevämpää tilata keikalle Finlanders tahi Dallape. Taustamusiikkia varten toimii parhaiten levymusiikki, pienempi kokoonpano tai esimerkiksi pelkkä pianisti. Mistä hääbändin löytää? Google-haku on hyvä tapa aloittaa bändien kartoitus. Hakusanoilla ”hääbändi”, ”bändi häihin”, ”bändi hääjuhlaan”, ”hääbändi Joensuu” tms. löytyy paljon vaihtoehtoja ja vaihtoehtoja vertailemalla löydät toivottavasti itseäsi miellyttävät vaihtoehdot, joista alat karsimaan. Tutustu eri hääbändien sivustoihin ja some-kanaviin, lue sieltä arvosteluja ja katso onko bändi aktiivinen ja millainen meininki heillä näyttää olevan. Usein mukava someläsnäolo välittyy myös stagella ja päinvastoin. Facebookin erilaiset ryhmät ovat myös hyvä alusta kysellä suosituksia ja kokemuksia eri bändeistä. Eri kaupunkien puskaradiot ja hääryhmät. Tyytyväiset asiakkaat suosittelevat mielellään bändiä eteenpäin ja jos jonkun bändin kanssa on ollut hankaluuksia, niitäkin tuodaan varmasti esille. Hääbändin ohjelmisto Bändit tekevät työtä yleisöä varten ja tavoitteena on tuoda iloa ja hyvää fiilistä juhlakansalle, joten ohjelmistokin on suunniteltu yleisön viihtyminen edellä. Haluat luultavasti kuulla häissä tuttuja hittibiisejä, joiden mukana voit krebata ja liittyä yhteislaulun hurmioon. Tutustu eri bändien ohjelmistolistauksiin heidän nettisivuillaan. Usein bändien ohjelmistosta löytyykin tuttuja klassikoita, mutta varmista silti asia. Saako hääbändille esittää biisitoiveita? Bändeille saa esittää biisitoiveita ja usein bändit ehtivät toteuttaa niistä yhden tai muutaman. Monesti useammankin biisin toteutus voi onnistua, joten rohkeasti vain toiveita tulemaan. Joskus toivebiisit jäävät pysyvästi bändin ohjelmistoon, joten biisien toivominen on eräänlainen win-win -tilanne. Voit myös valikoida suosikkikappaleitasi bändin biisilistalta ja bändi ottaa toiveet huomioon illan settejä miettiessään. Hyvä hääbändi rakentaa illan setit vallitsevat tunnelman mukaan saadakseen aikaiseksi parhaan mahdollisen kokonaisuuden. Tämän takia tilaajan ei kannatta tehdä bändille valmiita settilistoja ennakkoon. Kannattaa luottaa tässäkin ammattilaiseen. Onko bändi osaava ja laadukas? Kuuntele ääninäytteitä bändin nettisivuilta, somekanavista ja Youtubesta. Ethän halua ostaa sikaa säkissä? Kuuntele erityisesti keikkataltiointeja, koska niissä bändi kuulostaa juuri siltä kuin se livenä kuulostaa. Studiossa on mahdollisuus tehdä muokkauksia ja virittää laulua ja viilata kaikki kuulostamaan paremmalta kuin livenä, joten luota livetallenteisiin. Kysy suosituksia ja lue arvosteluja! Paras tilanne on tietysti se, että pääset katsomaan ja kuuntelemaan bändiä keikalle! Paljon maksaa bilebändi hääjuhlaan? Kun tilaat bändiä häihin, mieti etukäteen millaisella budjetilla olet liikkeellä. Usein laadukkaiden bilebändien hinnat lähtevät noin 1200€:sta. Hintaan vaikuttaa moni asia, joten hinta määritellään lähes aina tapauskohtaisesti. Jos olet liikkeellä matalammalla budjetilla, kannattaa harkita duoa tai trioa. Pienemmälläkin kokoonpanolla on mahdollista saada täydet bileet aikaiseksi! Muutenkin on järkevämpää panostaa laatuun kuin määrään soittajien osalta. Kannattaa tutustua ennakkoluulottomasti erilaisiin kokoonpanoihin. Tuoko bilebändi äänentoistolaitteiston mukanaan? Tavallisesti hääbändien mukana kulkee oma PA-laitteisto ja usein siitä mainitaan erikseen bändin tarjouksessa. Lisäksi jos haluat käyttää bändin laitteistoa juhlapuheisiin tai taustamusiikin kuunteluun, tulee tämä varmistaa erikseen. Tarjouspyyntö hääbändille Kun lähetät bändille tarjouspyynnön, mitä tarkempia tietoja annat, sitä selkeämmän tarjouksen saat. Kerro viestissä ainakin: - päivämäärä - sijainti (paikkakunta ja juhlapaikka) - toivottu soittoaika (esim. 2 x 45 min tai 3 x 45 min) - suuntaa-antava alkamis- ja päättymisaika - jo tiedossa olevat biisitoiveet - muut mahdolliset toiveet ja ajatukset Kun saat tarjouksen, tarkastele sitä kaikessa rauhassa ja vertaile muiden tarjousten kanssa. Kun olet tehnyt päätöksen, oli se sitten myönteinen tai kielteinen, ilmoita siitä bändin yhteyshenkilölle. Se on mukavan kohtelias tapa ja bändi voi vapauttaa alustavan varauksen seuraavalle tilaajalle. Tässä muutamia vinkkejä, joita voit hyödyntää, kun etsinnässäsi on bändi häihin. Jos haluat skipata kuitenkin etsintä- ja vertailuprosessin, autan sinua myös mielelläni sopivan hääesiintyjän löytämisen kanssa. Voit käydä esimerkiksi tutustumassa kokoonpanoihini duo Emmi ja Tony, bilebändi Groupie Nights ja bilebändi Metropolis. Kiitos kun jaksoit lukea tänne saakka! Toivottavasti tästä oli apua! Jos koet, että joku muukin voisi hyötyä vinkeistä, voit pistää kirjoituksen jakoon. Tervetuloa seuraamaan musahommiani myös Facebookin ja Instagramin puolella. Talvisin terveisin, Tony Moisio
0 Comments
Löytyykö komeron perukoilta kitara, mutta kitarakaupan myyjä unohti antaa soittotaidon kaupan päälle? Olet ehkä tutustunut soittamisen alkeisiin, mutta treeni-ideat loppuu, eikä kehitystä tule toivomallasi tavalla? Olet jo melko pitkällä kitaransoitossa, mutta haluaisit viilata pieniä yksityiskohtia ja harpata kohti seuraavaa askelmaa? Youtuben opetusvideot on kahlattu läpi, mutta tarjontaa on liikaa ja laatu vaihtelee?
Kuulostaako tutulta? Jos tunnistit itsesi yllä olevista kuvauksista, et ole yksin. Uskallan väittää, että tästä maasta löytyy joku muukin kitarasankari, joka kamppailee samanlaisen tilanteen kanssa. Ratkaisu ongelmaan on osallistu kitaratunnille etänä. Etäopetus on hyvä tapa käydä kitaratunneilla osaavan opettajan kanssa. Moni pohtii, onko etäopetus yhtä hyvää ja tehokasta kuin yksilöopetus paikan päällä. Omien kokemuksieni perusteella, joillekin etäopetus on jopa parempi vaihtoehto. Seuraavaksi kerron muutamia etäkitaratuntien hyviä puolia omien ja oppilaiden kokemusten perusteella. Et ole sidottu paikkaan. Asuit sitten Punavuoren sykkeessä tai Kainuun perämetsässä, sinulla on täysin yhtä hyvä mahdollisuus osallistua kitaratunnille haluammallesi kitaraopettajalle. Itse asun Joensuussa, mutta olen itsekin ottanut etäsoittotunteja omilta esikuviltani verkon yli. Kuinka näppärää! Säästät aikaa, koska sinun ei tarvite matkustaa opetuspaikkaan. Voit lämmitellä sormet vikkeliksi ennen tuntia ja laittaa laitteet tulille viisi minuuttia ennen tunnin alkua. Tunnin jälkeen pääset heti harjoittelemaan juuri opittuja asioita! Etätuntien aikataulut voidaan yleensä sopia melko joustavasti, koska opettaja ei välttämättä ole riippuvainen opetustilan varaustilanteesta. Itse pyrin siihen, että löydämme oppilaalle hänelle parhaiten sopivan ajan. Ei tehdä helppoa asiaa vaikeaksi. Erään oppilaan sanoja lainatakseni: “..kotoa käsin soittelu on mukavaa ja helpottaa aikataulujen suunnittelua.” Tästä en voi olla enempää samaa mieltä! Pitääkö minulla olla modernit kotistudiolaitteet ja kamerat, että pystyn osallistumaan kitaratunneille etänä? Ei. Tarvitset vain nettiyhteyden, puhelimen tai tietokoneen, ja kuulokkeet. Opastan myös mielelläni säädöissä ja muissa käytännön järjestelyissä. Jos haluat kokeilla kitaratunteja etänä, siirry kipin kapin tutkimaan eri vaihtoehtoja täältä! Soitellaan! Ps. Voit myös halutessasi mennä rohkeasti tutustumaan sosiaalisen median kanaviini: Tuntuuko joskus, että jokin kitarasoolo on aivan mahdoton opetella? Ei hätää, sillä sinulla on kaikki mahdollisuudet onnistua! Se vaatii vain kovaa ja suunnitelmallista treeniä!
Olen harjoitellut tällä viikolla Europen Ready or Not -kappaleen sooloa, jonka taituroi vikkeläsorminen Kee Marcello. Aluksi tuntui, että eihän tästä tule mitään, mutta en luovuttanut ja homma etenee hitaasti mutta varmasti. Jaan seuraavaksi muutamia vinkkejä, joita olen itse hyödyntänyt ja joista toivon sinun saavan apua. 1. Jaa soolo osiin | Tykkään treenata kitarasooloja osa / fraasi kerrallaan. Esim. Ready or Notin soolon jaoin kahdeksaan osaan. Jokaisesta osasta blokkasin äänet hidastusta hyödyntäen. 2. Hidasta | Soolojen blokkaamiseen ja treenaamisen loistava apu on hidastus. Helpoin tapa hidastaa on säätää Youtubessa toistonopeutta. Valittavissa on mm. 0.75, 0.5 ja 0.25. Itse käytän Amazing Slow Downer -appia, jolla voi toistaa ja hidastaa biisejä myös suoraan Spotifysta. 3. Mieti ja päätä asemat ja sormitukset | Kun olet blokannut äänet ja rytmit, mieti mistä asemasta ja millaisilla sormituksilla soolo kannattaisi soittaa. Monet soolot on mahdollista soittaa kitaran kaulalta monesta eri asemasta. Käytä apuna Youtubea ja katso, miten oma sankarisi soolon soittaa. Myös osaava opettaja auttaa mielellään. 4. Metronomi on ystävä | Harjoittele fraasi kerrallaan metronomin kanssa ja "tartuta" fraaseja vähitellen lihasmuistiisi. Valitse tempo niin, että pystyt soittamaan fraasit virheettömästi ajatuksen kanssa. Toista toista ja toista! Nopeuta tempoa ja löydä omat rajasi. 5. Yhdistä fraasit | Kun osaat soittaa osan / fraasin yksi kerrallaan, ala yhdistämään niitä. Ja lopulta huomaat, että osaat soittaa koko soolon alusta loppuun. 6. Treenaa äänitteen mukana | Harjoittele sooloa alkuperäisen levytyksen mukana, ensin hidastettuna sitten täydellä tempolla! 7. Pidä hauskaa, nauti soitosta ja rokkaa kuin viimeistä päivää! Tässä muutamia treenivinkkejä, toivottavasti tästä oli sulle hyötyä! Jos jokin kohta jäi askarruttamaan tai tarvitset vaikka tabulatuurin lempisooloosi, ota yhteyttä autan mielelläni! Maaliskuu oli reissukuukausi ja tässä fiilistelypostauksessa kerron vähän missä kaikkialla on tullut pyörittyä. Auto, juna ja lentokone kuljetti Etelään, Pohjoiseen, Itään ja Länteen. Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu meni Helsingissä, jossa oltiin 10-vuotisjuhlakeikalla Metropolis-bändin kanssa. Hauska yksityiskohta oli se, että keikka oli erään henkilön 60-vuotispäivillä ja ensimmäinen keikkamme 10 vuotta sitten oli saman henkilön 50-vuotispäivillä. Häntä voisi kutsua jo kanta-asiakkaaksi. Alustavasti sovimme jo seuraavan keikan 10 vuoden päähän. :) Seuraavalla viikolla oli vuorossa reissu Pohjoiseen. Olimme alkuviikon Rovaniemellä, jossa pidimme raakasuklaa-workshopin vegekahvila Woodssissa. Samalla hengailtiin ja retkeiltiin rakkaan ystäväni, Valtterin, kanssa. Rovaniemeltä karavaani kulki Rukalle ja siellä oli keikat kahtena iltana sekä duon (Emmi ja Tony) kanssa että Groupie Nightsin kanssa. Tykkään kovasti tunturitunnelmasta ja ”Lapin rundi” oli taas menestys. Rukalle palaamme duon kanssa kesäkuun alussa, kiva nähdä myös kesäistä tunturimeininkiä! Puolivälissä maaliskuuta koitti kauan odotettu Balin matka. Toinen kerta Balilla oli vähintään yhtä kiva kuin viime vuoden reissu, mutta ehkä jopa kivempi! Surffia tuli treenailtua pari kertaa, kunnes vatsapöpö kuumeineen vei sängynpohjalle muutamaksi päiväksi. Ensi kerralla homma jatkuu! Ruoka oli hyvää ja monipuolista ja monet illat kruunasi Bintang ja Monopoly Deal -korttipeli. Rakastan matkailua ja suosittelen sitä myös kaikille! Maiseman vaihto antaa kivasti uutta perspektiiviä omille ajatuksille. Itselläni ainakin tuli Balilla kosolti uusia ideoita ja vanhat ideat syvenivät ja tarkentuivat. On myös hauska huomata, että osa reissun aikana vihkooni raapustetuista tavoitteista on jo toteutunut tai on toteutumassa. #saamitähaluat Balin reissun jälkeen oli vuorossa seuraava reissu, joka suuntasi tällä kertaa Tallinnaan Metropoliksen kanssa. Oli nasta soittaa pitkästä aikaa Viking Xprs:llä. Edellisen kerran olimme siellä syksyllä 2017. Tunnelma oli mukava ja Tallinnassa oli jo melkein kesäkeli. Terassilla tarkeni ilman takkia ja Leffe oli yllättävän herkullista. Pitää kyllä myös sanoa, että Metropoliksen kanssa soittaminen on tosi siistiä, koska kymmenen vuoden aikana soittoon on tullut hyvä rutiini ja soittaminen on helppoa ja vaivatonta. Olen tosi innoissani, että saimme Dex Viihteen Lena Haapalan bändin keikkamyyjäksi ja kalenteri näyttää jo aika mukavalta! Kiitos vaan luottamuksesta! Vaikka reissut ovat välillä raskaita, kiitos epäsäännöllisen unirytmin, epäsäännöllisen syömisen ja myöhäisien soittoaikojen, olen tänä keväänä saanut tehdä paljon sellaisia juttuja, joiden jälkeen oma fiilis on jäänyt silti isosti plussan puolelle. Tykkään viettää aikaa hyvien tyyppien kanssa ja näillä keikkareissulla se onnistuu ja onkin yksi tärkein voimavara keikkareissuilla. Yksi tärkeä arvo itselleni on myös vapaus ja sen pohjalta olen saanut tämän kevään aikana operoida mukavasti. Vapaus lisää tietysti vastuuta ja epävarmuutta, mutta on se sen arvoista!
Mukavaa viikonloppua kaikille! Löysin noin vuosi sitten Tuomo Loukomiehen Loukomiehen koulu -podcastin jakson, jossa vieraana oli Jari Sarasvuo. Jakson aiheena oli oppiminen ja jaksossa Jari esitti mielenkiintoisia ajatuksia oppimisesta. Mieleen jäi etenkin ajatus siitä, että jonkin aiheen suvereenisti hallitsevat mestarit ovat valtavan kiinnostuneita perusasioista. Olen törmännyt perusasioiden tärkeyteen viime aikoina monissa podcasteissa ja kirjoissa. Olen tästä innostuneena alkanut miettiä omaa suhdettani perusasioihin. Voisin melkein sanoa, että rakastan perusasioita! Salitreenissä pidän eniten perusliikkeistä kuten kyykystä, penkkipunneruksesta ja esimerkiksi rengassoudusta. Myös aerobinen perusliikunta maistuu, kävely, hölkkä ja uinti. Terveellinen syöminen on mielestäni helppo rakentaa perusasioiden ympärille. Joku proteiinin lähde, joku rasvan lähde, paljon rehuja ja hiilareita sopivasti. Perinteinen paljon soimattu lautasmalli toimii yllättävän hyvin! Musahommissa koen, että perusasiat ovat kaikkein käyttökelpoisimpia ja samalla vaikeimpia saada kuulostamaan hyvälle. On todella tärkeää saada yksinkertaiset melodiat ja komppaus jämäkän kuuloisiksi keskittyen timeen ja fraseeraukseen. Niillä saa paljon aikaiseksi! Viime aikoina olen ollut myös äärimmäisen kiinnostunut kolmisoinnuista ja niiden käytön mahdollisuuksista. Yksi kolmisointumaailman ja äänenkuljetuksen esikuvani on Esa Pulliainen. Hänen soittonsa hieno esimerkki siitä, miten näennäisesti yksinkertaisilla perusasioilla saa hienoa musiikkia aikaiseksi. Aiemmassa tekstissäni olen kirjoittanut taustastani Esa Pulliaisen parissa. Perusasioiden hallitseminen on myös merkittävä osa soiton harjoittelua. On tärkeää luoda hyvä pohja ja perusta, joiden päälle voi sitten lähteä laajentamaan osaamistaan. Muistan, kun aloitin amk-opintojeni alussa sivuainepianotunnit ja aloimme heti alusta soittamaan hankalia ja laajoja sointuja sekä niihin yhdistettyjä melodioita. Nämä olivat minulle aivan liian vaikeita omaan tasooni nähden, mikä turhautti ja laski motivaatiotani. Pyysinkin opettajalta, että olisiko mahdollista rakentaa pohja hieman yksinkertaisemmilla asioilla. Siitäkin selvittiin! Oman motivaationi kannalta tärkeää on se, että koen kykeneväni asioihin, joita teen ja harjoittelen. Siinä yksi syy, miksi pidän perusasioista.
Tällä viikolla aion keskittyä elämässäni perusasioihin. Nukun vähintään 8 tuntia joka yö, syön neljä ravitsevaa ateriaa päivässä, kävelen päivittäin vähintään 8000 askelta, kuntoilen 4 kertaa, juon 2-3 litraa vettä päivässä, ja vietän aikaa mukavien ihmisten kanssa. Kuulostaa yksinkertaiselta ja mukavalta. Tykkäätkö sä perusasioista? Heitä kommenttia! Nastaa viikkoa! -Tony Unen ja levon tärkeyttä ei voi mielestäni korostaa tarpeeksi, koska uni vaikuttaa niin moneen tekijään kehossamme ja mielessämme. Tässä tekstissä pohdin unen vaikutusta omaan jaksamiseeni ja kerron omista iltarutiineistani, jotka rauhoittavat minut hyvään yöuneen. Mielenterveysseura mainitsee unesta näin: ”Uni palauttaa elimistön rasituksesta ja väsymyksestä ja tasapainottaa hermoston toimintaa. Se vahvistaa vastustuskykyä aktivoidessaan sairauksien ja tulehdusten torjuntamekanismeja elimistössä. Se vaikuttaa myös muihin elimistön säätelyjärjestelmiin, kuten hormoneihin.” Minulle riittävä uni on yksi tärkeimmistä jaksamiseen vaikuttavista tekijöistä. Pyrin nukkumaan yössä 8-9 tuntia laadukasta unta. Olen mitannut elokuusta asti unen laatua Oura-älysormuksella ja esimerkiksi tammikuussa yöuneni olivat keskimäärin 8 tuntia 33 minuutin pituisia. Sormuksesta huolimatta, kaikkein paras mittari unen laadulle on kuitenkin oma fiilis aamulla. Huomaan heti, jos olen nukkunut katkonaisesti tai unet ovat muuten jääneet lyhyeksi. Olo on silloin ”sumea” ja aivot käyvät hitaalla eikä ajatus liiku kirkkaasti. Kehossakin tuntuu enemmän kolotuksia ja kireyksiä. Tällä viikolla meillä on ollut äidin koirat kyläilemässä ja ne alkavat heräilemään pari tuntia aiemmin kuin mihin yleensä olemme tottuneet. Näin ollen unet ovat lyhentyneet ja olo on tuntunut väsyneemmältä. Hauskoja otuksia nuo mokomat ovat silti! On myös täysin normaalia, että välillä unet jäävät lyhyemmäksi ja välillä sitten saa nukkua tarpeeksi. Kenenkään elämä ei voi olla täydellisen optimoitua nousukiitoa. Se on elämää!
Omat iltarutiinit ovat myös muodostuneet tärkeäksi osaksi hyvää yöunta. Listasin alle hyväksi havaittuja iltarutiineja, joita pyrin noudattamaan joka ilta. En kuitenkaan stressaa, jos jokin jää tekemättä. Suurin osa näistä on tosin jo muodostunut tavaksi, joten niiden ”suorittaminen” on lähes automaattista. Tässä omia iltarutiineja:
Itselle toimiva systeemi on myös säännölliset uniajat arkena ja viikonloppuna. Pyrin asettumaan piikkimatolle lukemaan viimeistään 22.30 ja heräilen yleensä kahdeksan ja yhdeksän välillä. Muusikon työ asettaa välillä säännöllisyydelle haasteita, koska keikkapäivinä soitto saattaa alkaa vasta 22.30 tai myöhemminkin ja nukkumaan pääsee vasta aamuyöllä. Poikkeuksellisen unirytmin huomaa seuraavien päivien jaksamisessa. Mutta vaikka uni on tärkeä osa jaksamista, on silti tärkeä muistaa, ettei yritä optimoida sitä liikaa. Se saattaa kääntyä nopeasti itseään vastaan, jos stressaa jokaisesta iltarutiinista ja siitä, onko nukkunut tarpeeksi. On myös erittäin tärkeä ymmärtää, etteivät mittareiden lukemat ja tulokset määritä sinua ihmisenä. Itse annoin Ouran aluksi määrittää sen, millainen päivästäni tulee ja se oli tyhmää. Nykyään osaan suhtautua siihen onneksi neutraalisti ja keskityn enemmän omaan fiilikseen. Olisi mukava kuulla, millaisia iltaruutineja ja ajatuksia unesta sinulla on? Rakkaudella, Tony Esa Pulliainen, Mika Maijala, Hank Marvin, Nokie Edwards. Muun muassa näiden kitaristien kanssa vietin nuoruuteni tutustuen kaikukitaran saloihin. Rautalanka- ja surf-musiikki olivat iso osa nuoruuttani. Kitaransoiton aloitin viidennellä luokalla ja 12-vuotiaana aloin soittaa isäni rautalanka-iskelmää soittavassa bändissä, The Escortsissa. Ekan keikkani soitin 13-vuotiaana Lammilla Safari-pubissa ja muutaman vuoden ajan keikkoja oli ihan kivasti. Kävimme studiossa nauhoittamassa myös muutamat demot ja olimme yhdellä rautalankakokoelmalla mukana. Noihin aikoihin tuli soitettua ja treenattua useita tunteja päivässä. Ohjelmistossa oli paljon Agentsin biisejä ja niitä tuli jauhettua levyjen mukana. Esa Pulliaisen soittotyyli ja ”lickit” tulivat myös erittäin tutuiksi ja niitä tulee vieläkin viljeltyä paljon omassa soitossani. Myös A. Aallon Rytmiorkesteri kolahti itselleni ja bändin Live-levy jammailtua läpi useita kymmeniä kertoja. The Shadows oli kanssa yksi lemppari ja heidän Apache taisi olla ensimmäisiä opettelemiani instrumentaali-kappaleita. Oli hieno fiilis kun into soittamiseen lähti itsestäni ja treenaaminen oli kivaa! Nyt jälkikäteen mietittynä olen varma, että rautalankavuodet olivat iso tekijä soittoinnon muodostumiseen ja säilymiseen. Siihen aikaan treenaaminen oli omaehtoista ja motivaatio oli sisäsyntyistä. Tartuin kitaraan ja soitin, koska se oli minusta kivaa. Tykkäsin kuunnella kyseistä musiikkia, joten oli luontevaa myös soittaa sitä. Opin biisejä melko helposti ja motivaatio sen kuin kasvoi taitojen karttuessa. Näiltä ajoilta jäi myös todella kattava ohjelmistotuntemus, ja siitä on ollut paljon hyötyä keikkaillessani eri bändien kanssa. Kahdeksannelta luokalta alkaen kävin viikottain myös Vantaan musiikkiopistossa Markku Martikaisen kitaratunneilla. Markku on mahtava tyyppi ja hieno soittaja ja tunnit hänen kanssaan tukivat kehitystäni. Myöhemmin sain olla hänen opissaan myös ammattiopintojeni aikaan Pop & Jazz Konservatoriossa. Viime syksynä mieltäni alkoi kutkutella ajatus, jos laittaisi taas rautalankabändin kasaan täällä Joensuussa. Olisi nastaa soittaa taas nuoruudestani tuttuja biisejä ja kiertää rautalankafestareita! Kuka haluaisi perustaa sellaisen mun kanssa? ;)
Suunnitelmissa on myös tehdä vähän opetusmateriaalia verkkoon kaikuisan kitaran tiimoilta! Jos haluat tutustua materiaaliin ensimmäisten joukossa, laita viestiä minulle. Voit myös kommentoida, millaisista aiheista haluaisit kuulla ja oppia lisää. Kiitos jälleen, jos jaksoit lukea tänne asti pohdintojani. Kivaa alkavaa viikkoa sulle! -Tony www.facebook.com/tonymoisiomusic Uusi lukukausi opetushommissa on taas pyörähtänyt käyntiin. Viime viikolla käynnistyi kitaraopetukset oman yritykseni kautta ja tällä viikolla alkoi bändikerho-ohjaukset Joensuun Normaalikoululla. Syksyn stopin jälkeen mieli on taas täynnä intoa ja fiilis on hyvä. Kuten psykologi osuvasti totesi, nyt on taas headroomia ja kapasiteettia toimia. Vahvistuminen jatkukoon! Tällä hetkellä kaikki oppilaani ovat erittäin motivoituneita ja ovat hakeutuneet oppiini omasta tahdostaan. Se antaa minulle opettajana suuren lisäpotkun, kun huomaan oppilaiden olevan inspiroituneita ja halukkaita oppimaan uutta! Opetusurani varrelle on mahtunut kaikentasoisia oppilaita, joista kaikki eivät ole olleet niin innokkaita, mutta se kuuluu asiaan. Näissä tapauksissa yritän kaivaa esille oppilaan omia kiinnostuksen kohteita ja vahvuuksia ja sitä kautta lisätä motivaatiota ja intoa soittamiseen! Monesti tässä myös onnistumme yhteistyössä oppijan kanssa. Pyrin siihen, että tunneillani on hauskaa ja että se olisi viikon kohokohta. Opettaminen ja ohjaaminen on kivaa puuhaa, josta nautin suuresti. Tämän takia se ei aina edes tunnu työltä. Monesti soitto- ja bänditunneilla aika kuluu ihan huomaamatta, kun on mukavien ja inspiroivien tyyppien kanssa tekemisissä. Oppilaiden into tarttuu myös opettajaan ja toivottavasti päin vastoin! Viime syksyisen Saa mitä haluat -prosessin aikana olen miettinyt paljon intohimojani ja voin sanoa, että opettaminen on yksi niistä. Jos kriteerinä olisi, mitä tekisin mielelläni myös ilman korvausta, niin opettaisin.
Kiinnostaisi myös käydä vetämässä workshop-tyyppistä opetustoimintaa nuorille ja sitä kautta kannustaa nuoria musiikkiharrastuksen pariin! Voin ainakin omasta kokemuksestani sanoa, että soittamisen aloittaminen 20 vuotta sitten ei ole harmittanut hetkeäkään. Yksi haaveeni on myös asua joskus ulkomailla. Unelmapaikkojani olisivat mm. Bali, Barcelona tai Berliini. Opettaminen voisi helpottaa tämänkin haaveen toteutumista, koska opettaminen ei ole sidottu paikkaan eikä aikaan. Jokaisessa maailman kolkassa asuu soittamisesta kiinnostuneita ihmisiä. Lisäksi nykyiset nopeat nettiyhteydet mahdollistavat myös etäopetuksen helposti ja vaivattomasti. Musiikin harrastaminen sopii kaikille ja suosittelen sitä lämpimästi ihan jokaiselle! Jos haluat tulla aloittelemaan harrastusta kanssani, minulla olisi hyvin aikaa ohjata Sinut alkuun. -Tony 0405900855 [email protected] Vuotta 2019 on eletty reilun viikon verran ja fiilis on ollut mainio! Keväällä on tulossa paljon siistejä juttuja. Hyvä ystäväni Helsingistä on tulossa kyläilemään luoksemme helmikuussa. Maaliskuun alussa lähdemme Rukalle keikka- ja laskettelureissulle ja siitä melkein suoraan Balille rentoutumaan ja harjoittelemaan surffausta. Lisäksi olen tyytyväinen siihen, että uskalsin ottaa reissuopetustöistä virkavapaata ja pääsen keskittymään rauhassa uupumuksesta toipumiseen ja henkisen ja fyysisen toleranssin kasvattamiseen. Tällä hetkellä olen tosi innoissani fyysisen kunnon kehittämisestä, joka on nyt ykkösprioriteettini. Katselin treenipäiväkirjaa ja olen sairastelun ja uupumuksen uusiutumisen jälkeen saanut jo kahden kuukauden säännöllisen ja nousujohteisen treenikauden! Siistii! Sisäinen motivaatio treenaamiseen on korkealla ja jos vaan pysyn terveenä, säännöllinen tekeminen jatkuu. Olisiko nyt vihdoin aika saada tämä hyvä tekemisen meininki säännölliseksi ja loppuelämän kestäväksi rutiiniksi? Monesti aiemmin on käynyt niin, että ekoista pienistä onnistumisista tulee ”tyytyväiseksi” ja into ”lopahtaa”. Oli kyse sitten painonpudotuksesta, treenistä tai mistä vaan. Tony Robbins sanoi osuvasti, että ihminen yliarvioi asiat, jotka voi saavuttaa lyhyellä aikavälillä ja aliarvioi asiat, jotka voi saavuttaa pitkällä aikavälillä. Tuleva Balin reissu on muutenkin hyvä motivaattori kunnon kohottamiseen. Aiemmilla surffikerroilla olen huomannut liikkuvuuden ja voiman heikkouden vaikeuttaneen harjoittelua. Eikä muutamien kilojen rasvanpoltostakaan haittaa olisi. Onneksi personal trainerini Kristian Popov on mestarisurffaaja ja hän on perehtynyt surffausta tukeviin oheisharjoitteisiin. Siistiä päästä hiomaan tekniikkaa! Tällä viikolla jatkuivat myös opetustyöt yritykseni kautta. Ihan mahtavaa opettaa motivoituneita soittoniekkoja! Siitä saa itsekin energiaa, kun pystyy jakamaan omaa osaamistaan muille. Raakakakkuhommat ovat myös jatkuneet ja puhelin on soinut tiuhaan uusista tilauksista. Olemme Emmin kanssa pyörittäneet GreenStreet Joensuuta 2,5 vuotta ja tuntuu, että vähitellen tunnettuus kasvaa ja samalla tilausten määrä kasvaa. Siitä olen kiitollinen! Myös Karjalaisen lehtijuttu syksyllä antoi mukavasti näkyvyyttä. Workshopien pitäminen on myös ihan huippua ja sielläkin on kiva nähdä, miten ihmiset kokevat onnistumisia ja huomaavat, että raakakakkujen tekeminen on helppoa ja kivaa!
Huippua viikkoa sulle! -Tony Jos haluat tutustua tarkemmin tekemisiini, minut löytää seuraavien tilien takaa: IG: @tonymoisio, @emmijatony, @greenstreetjns, @groupienightsband, @metropolisband_finland FB: tonymoisiomusic, emmijatony, greenstreetjns, groupienightsband, metropolisbandfinland Ps. Seuraava GreenStreetin raakakakku-workshop järjestetään Joensuussa torstaina 17.1.2019 klo 17.30. Ilmoittautumiset: [email protected] tai 040 5900855 Olen jo pitkään miettinyt, että olisi kiva kirjoittaa blogia, mutta ajatus on jäänyt puolitiehen. Olen kuitenkin päättänyt, että vuosi 2019 on tekojen vuosi, joten nyt on aika tarttua härkää sarvista. Vuosi 2018 sisälsi monenlaisia tapahtumia ja tunteita. Syksyyn saakka meno oli mukavan lennokasta. Tuli reissattua monissa maissa, soitettua keikkoja ympäri Suomea ja annettua oppia mukaville oppilaille. Sitten tuli stoppi vastaan. Elokuussa keikat jatkuivat ja samalla alkoi myös opetustyöt, jotka olivat lisääntyneet viime vuodesta ja jouduin laittamaan itselleni melko tiukan aikataulun. Alkusyksystä huomasin, että keho ja mieli ovat tosi väsyneitä eikä palautumista oikein tapahtunut, vaikka näennäisesti nukuin hyviä yöunia. Lisäksi ruokahalu ja mielenkiinto tekemiini asioihin katosi vähitellen. Jossain vaiheessa huomasin, että vuonna 2017 kärsimäni uupumuksen oireet olivat palanneet ja tilanne oli toistunut täsmälleen samanlaisena kuin 1,5 vuotta aiemmin. Onnekseni oireet olivat jo tuttuja, joten varasin ajan työterveyteen, jossa asia otettiin heti vakavasti ja sain lähetteen laajoihin testeihin ja työpsykologille. Kävin lisäksi psykoterapeutin vastaanotolla. Terapiakäyntejä voin lämpimästi suositella kaikille, jotka haluavat kehittää itseään, vaikka ei mitään suurempia haasteita olisikaan. Ammattilaisten kanssa tilanteen puiminen sai minut ymmärtämään omia uskomuksiani ja arvojani. Huomasin, että minulle on nuoresta iästä lähtien muodostunut tietynlaisia uskomuksia työnteosta ja rahasta, joiden mukaan olen elänyt ja nyt olen harjoitellut muuttamaan niitä. Tärkeimpänä kuitenkin viimein ymmärsin sen, että jotta voin antaa muille ihmisille jotain, minun on hoidettava itseni ensin kuntoon. Laitathan onnettomuustilanteessakin happinaamarin ensin itsellesi ja sitten vasta muille. Saa mitä haluat - kirja, joka muutti elämäni. Isosti sanottu, mutta siltä nyt tuntuu! Itsensä johtamisen valmentaja Ilkka Koppelomäki julkaisi syksyllä kirjan, Saa mitä haluat. Tilasin kirjan ja luin sen läpi ja koin heti ensimmäiset ahaa-elämykset. Kirjan mukana tuli bonuksena ilmainen osallistuminen Saa mitä haluat -verkkokurssille, jossa kuuden viikon ajan käytiin läpi kirjan osa-alueita ja saa mitä haluat -prosessia Ilkan johdolla valmennusvideoiden ja facebook-livelähetysten muodossa. Jokaiseen viikkoon kuului myös kattavat harjoitusmateriaalit, jotka sai tulostettua itselleen. Verkkokurssi oli todella antoisa ja Ilkan selkeät videot ja harjoitusmateriaalit laittoivat kunnolla pohtimaan omaa elämää. Mitä haluan omalta elämältäni, mikä on paras mahdollinen tilanne, johon haluan elämäni viedä ja millaisia askelia pitää ottaa, että saan haluamani. Näihin asioihin pureuduttiin kuuden viikon aikana. Ensimmäisenä opetuksena oli kuitenkin se, että pitää olla onnellinen ennen kuin mikään on muuttunut! Jos et osaa olla onnellinen nyt, ei se onnistu silloinkaan, kun jokin asia on eri tavalla. Tätä alettiin harjoitella alusta alkaen. Muutenkin pidin ajatuksesta, että jokainen ihminen on harjoitellut olemaan tietynlainen. Ajattelemaan tietyllä tavalla ja toimimaan tietyllä tavalla. Jokaisella ihmisellä on myös mahdollisuus harjoitella uusia ajatus- ja toimintamalleja. Kaikkea voi harjoitella ja sen takia aloin harjoitella tätä bloggaamistakin. Kurssin viikolla 3 kartoitettiin rehellisesti elämän osa-alueita ja katsottiin sen hetkistä tilannetta. Tämä harjoitus oli itselläni aika pysäyttävä kokemus, koska mieli oli maassa sairausloman alkuvaiheessa. Juuri tämän takia tämä harjoitus kannattaa tehdä rehellisesti. Sen jälkeen kuviteltiin ja kirjoitettiin osa-alueista paras mahdollinen tilanne. Jo siinä vaiheessa tuntui, että osa oli jo toteutunut. Mieli on voimakas työkalu! Tärkeää oli, että vielä tässä vaiheessa ei mietitty, miten kaikki saavutetaan. Mietittiin vain paras mahdollinen tilanne. Seuraavalla viikolla tehtiin valinta, mihin yhteen asiaan keskitytään ensin. Oli ensisijaisen tärkeää valita vain yksi asia ja keskittyä siihen. Lisäksi mietittiin, miten ympäristö voisi tukea asioiden saavuttamista ja ketkä ovat oikeat ihmiset sinua auttamaan. Oma tavoitteeni oli kehon vahvistaminen. Huomasin melko pian, että vaikka valitsin yhden osa-alueet, muut osa-alueet kehittyivät siinä sivussa ja palaset ikään kuin loksahtivat kohdalleen. Asiat, joita toivoin, toteutuivatkin itsestään. Nyt kun olen harjoitellut uusia asioita kaksi kuukautta Saa mitä haluat -prosessin avulla, huomaan, että moni ajatusmallini on muuttunut ja osa vanhoista uskomuksistani on murtunut ja korvautunut uusilla. Elämässä ei koskaan olla täysin valmiita ja olen itse vasta ihan alussa tässä itsensä kehittämisen tiellä, mutta nautin prosessista ja matkasta. Väliin mahtuu luonnollisesti myös ihan surkeita päiviä ja fiiliksia, mutta myös inspiraatiota, intoa ja parhautta. Tärkeää on hyväksyä kaikki tunteet ja fiilikset sellaisena kuin ne eteen tulevat. Yksi iso tavoitteeni vuodelle 2019 on se, että uskallan pyytää apua ja ottaa apua vastaan sekä auttaa muita. Ihanaa alkanutta vuotta kaikille ja muistakaa elää omannäköistänne elämää! - Tony |