Löysin noin vuosi sitten Tuomo Loukomiehen Loukomiehen koulu -podcastin jakson, jossa vieraana oli Jari Sarasvuo. Jakson aiheena oli oppiminen ja jaksossa Jari esitti mielenkiintoisia ajatuksia oppimisesta. Mieleen jäi etenkin ajatus siitä, että jonkin aiheen suvereenisti hallitsevat mestarit ovat valtavan kiinnostuneita perusasioista. Olen törmännyt perusasioiden tärkeyteen viime aikoina monissa podcasteissa ja kirjoissa. Olen tästä innostuneena alkanut miettiä omaa suhdettani perusasioihin. Voisin melkein sanoa, että rakastan perusasioita! Salitreenissä pidän eniten perusliikkeistä kuten kyykystä, penkkipunneruksesta ja esimerkiksi rengassoudusta. Myös aerobinen perusliikunta maistuu, kävely, hölkkä ja uinti. Terveellinen syöminen on mielestäni helppo rakentaa perusasioiden ympärille. Joku proteiinin lähde, joku rasvan lähde, paljon rehuja ja hiilareita sopivasti. Perinteinen paljon soimattu lautasmalli toimii yllättävän hyvin! Musahommissa koen, että perusasiat ovat kaikkein käyttökelpoisimpia ja samalla vaikeimpia saada kuulostamaan hyvälle. On todella tärkeää saada yksinkertaiset melodiat ja komppaus jämäkän kuuloisiksi keskittyen timeen ja fraseeraukseen. Niillä saa paljon aikaiseksi! Viime aikoina olen ollut myös äärimmäisen kiinnostunut kolmisoinnuista ja niiden käytön mahdollisuuksista. Yksi kolmisointumaailman ja äänenkuljetuksen esikuvani on Esa Pulliainen. Hänen soittonsa hieno esimerkki siitä, miten näennäisesti yksinkertaisilla perusasioilla saa hienoa musiikkia aikaiseksi. Aiemmassa tekstissäni olen kirjoittanut taustastani Esa Pulliaisen parissa. Perusasioiden hallitseminen on myös merkittävä osa soiton harjoittelua. On tärkeää luoda hyvä pohja ja perusta, joiden päälle voi sitten lähteä laajentamaan osaamistaan. Muistan, kun aloitin amk-opintojeni alussa sivuainepianotunnit ja aloimme heti alusta soittamaan hankalia ja laajoja sointuja sekä niihin yhdistettyjä melodioita. Nämä olivat minulle aivan liian vaikeita omaan tasooni nähden, mikä turhautti ja laski motivaatiotani. Pyysinkin opettajalta, että olisiko mahdollista rakentaa pohja hieman yksinkertaisemmilla asioilla. Siitäkin selvittiin! Oman motivaationi kannalta tärkeää on se, että koen kykeneväni asioihin, joita teen ja harjoittelen. Siinä yksi syy, miksi pidän perusasioista.
Tällä viikolla aion keskittyä elämässäni perusasioihin. Nukun vähintään 8 tuntia joka yö, syön neljä ravitsevaa ateriaa päivässä, kävelen päivittäin vähintään 8000 askelta, kuntoilen 4 kertaa, juon 2-3 litraa vettä päivässä, ja vietän aikaa mukavien ihmisten kanssa. Kuulostaa yksinkertaiselta ja mukavalta. Tykkäätkö sä perusasioista? Heitä kommenttia! Nastaa viikkoa! -Tony
0 Comments
Leave a Reply. |